Erämaa elää

Intia tuntuu nyt olevan suosiossa telkkarissa. Yle Teemalla pyörii Värikäs Intia -sarja, jossa toimittaja Caroline Quentin matkustaa ympäri maata ihmetellen vanhaa ja uutta Intiaa. Myös Sami Yaffa ihasteli Intian taitavia muusikoita Sound tracker –sarjan kolmannessa osassa. Ei ole kauaa siitäkään, kun  Intian eri osien ruokakulttuureita esiteltiin telkkarissa.  

Varsinkin Yaffan ohjelma oli ihanaa katsottavaa, sillä samoilla paikolla pääsin itsekin käymään reissullani. Hänen laillaan tutustuin Rajasthanin länsiosasta alkavan Tharin aavikon kulttuurin ja musiikkiin.

Kyse oli kahden ja puolen viikon matkasta, jota kutsun ”Suureksi Rajasthanin kiertueeksi”. Olin nimittäin vain muutaman päivän samassa paikassa: Jodhpurissa, Jaisalmerissa, Bikanerissa (jota aina nimitin vahingossa Bikaveriksi), Mandawassa, Jaipurissa ja Delhissä.

Mitä lännemmäksi ja karummalle seudulle mentiin, sitä kirkkaammiksi ja koristelluimmiksi naisten vaatteet ja asusteet tulivat. On kuin naiset haluaisivat ottaa revanssin syntymäpaikastaan ja ilmaista värikkään vastalauseensa aavikolle, kameleille ja hiekkapölylle.

Rajasthanin maaseudulla naiset eivät käytä saria. Heillä on pitkä hame ja pusero, sekä aina kimaltava, kirjailtu huivi peittämässä kasvoja.

Kerroin jo edellisessä jutussa, että Suomen kokoinen Rajasthan on köyhä osavaltio. Kuivassa länsiosassa elanto tulee perheille pienimuotoisesta maidon tuotannosta, kamelinkasvatuksesta ja käsitöistä. Osavaltion keski- ja itäosassa ilmasto muuttuu, mutta sielläkin on köyhyyttä.

Olen syvästi rakastunut Rajasthaniin, mutta naisen asema Pohjois-Intiassa on keskimäärin huonompi kuin naisten etelämmässä. Poikkeuksia toki löytyy. Jodhpurin musiikkifestivaaleilla oli paljon naisia töissä, mutta muuten naiset on suljettu koteihin.

Kaikkein hassuinta oli, kun miehet Bikanerissa myivät naisten vaateliikkeessä rintaliivejä ja alushousuja.

Bikaner, siinäpä vasta kaupunki! Jos Helsinki olisi Bikaner, hevoskärryt kolistelisivat vielä pitkin mukulakiviteitä. Mutta ei siellä villisikoja juoksennellut pitkin teitä, kuten Jaisalmerissa.

Muutenkin tällä ressulla huomioni kiinnittyi usein eläimiin, olivat ne sitten keskellä katua kyhjöttäviä tai kujalla leikkiviä koiranpentuja, surullisen näköisiä pieniä aaseja, mutalammikossa pyöriskeleviä villisikoja tai risteyksissä ylimielisen näköisinä toistensa ohi lipuvia kameleita.

Koirien elämä tuntui olevan Intiassa monesti vielä vaikeampaa kuin ihmisten. 

Junassa matkalla Jaisalmerista Bikaneriin vaunuun astui mielenkiintoinen pariskunta. Mies oli vanhempi, pyylevä ja tyyni, mutta vaimo nuori ja vilkkuvasilmäinen. Pähkinänmyyjän tullessa osastolle nainen alkoi kouransa kanssa esittää, miten minun pitäisi ostaa pähkinöitä ja lappaa niitä suuhuni. 

Ne olivat sellaisia Hessu Hopon superpähkinöitä, jotka tuli kuoria, joten en halunnut pähkinöitä, mutta ostin hänelle pussillisen. Nainen oli laiha ja hänellä oli pussissa kaksi mangoa, joita hän oitis tarjosi minulle.

Nainen toi mieleen Suomen romanit, jotka myös osaavat ottaa kontaktia suoraan ilman turhaa jäykistelyä.  

Istuimme vierekkäin vaunussa, kun dyynit ja hiekasta silloin tällöin ylös pinnistävät käkkyräiset pensaat lipuivat ohi. Tutustuimme toistemme sormuksiin ja yritimme ilmehtimällä seurustella keskenämme. Naisen ilmeikkäät ruskeat silmät pilkahtelivat huivin alta suorastaan ilkikurisina. 

Minusta meille syntyi jonkinlainen yhteys, ja mietin, onko hän yksi lapsimorsiamista, joita Intiassa on paljon, ja toivottavasti aviomies ja tämän anoppi kohtelevat häntä hyvin. Kun pariskunta jäi pois, mies vilkutti minulle laiturilta. Se antoi uskoa tämän luonteeseen.

Matkalla kuulin useaan otteeseen, että naisen paikka on kotona. Joissain perheissä naiset käyvät töissä, mutta Intia on konservatiivinen maa, jossa perinteet muuttuvat hitaasti.

Jos nainen saa koulutusta, hän on silti avioiduttuaan kotona. Näin kuuluu olla!

Eräs aviomies valitti, että aina kun hän tulee illalla töistä kotiin, hänen tulee istua tunti muumiona ja kuunnella, kun vaimo kertoo, miten väärin anoppi on häntä kohdellut. Mitä tämä taas sanoi kiusatakseen miniäänsä. Intiassa kun nainen muuttaa miehensä perheeseen ja avioliitot ovat järjestettyjä.     

Toinen mies kertoi, että hänen veljiensä vaimot ovat koulutettuja, mutta avioiduttuaan he jäivät koriin. Aikamoista koulutuksen haaskausta, mutta miehet eivät koe niin, vaikka varsinkin pienipalkkaisten miesten tulee raataa kahden edestä elättääkseen vaimon ja lapset, sekä omat vanhempansa.

Ei ollut tavatonta tehdä seitsemänä päivänä viikossa kymmenen tuntia töitä, jonka päälle tulivat työmatkat.    

On kuitenkin keino, jolla kotona olevat köyhät maaseudun naiset saavat tuloa ja sitä kautta hieman itsenäisyyttä. Tämä on käsitöiden tekeminen, erityisesti kirjailu, kotona kotitöitten lomassa.  He ovat siis alihankkijoita, joille lähetetään esimerkiksi kymmenen peittoa, huivia tai tunikaa kirjailtaviksi.

Myös Lazy Lizardin myymät Sadhnan ja Sunder Rangin vaatteet kirjaillaan maaseudun kylissä, mutta niissä naiset kokoontuvat yhteen tekemään töitä, eivätkä ole kotona yksin.

Kylä, village, on Intiassa tärkeä sana ja käsite, vähän niin kuin sauna tai kesämökki meille. Siihen tuntuu latautuvan koko kansakunnan syvin olemus. He rakastavat kyliään. Kaupungeissa työskentelevätkin häipyvät aina päiväkausiksi kyliinsä.

Koska matkapuhelimen käyttö on Intiassa lähes ilmaista, köyhemmilläkin kylien asukkailla on varaa matkapuhelimiin. Näin myös ulkopuolinen maailma vyöryy kyliin, ja sen ikävät puolet, kuten porno.

Mutta on tekniikan saapumisella hyvätkin puolensa. Intiassa toivotaan, että kylien pienyrittäjät pääsisivät markkinoille korkealuokkaisilla tuotteillaan ja verkostoituisivat paremmin jakeluportaan kanssa.

On ihan älytöntä, että me saamme huonoista materiaaleista tehtyjä vaatteita, jotka on tehty Intiassa, Bangladeshissa tai Pakistanissa sijaitsevissa vaarallisissa tehtaissa. Kun maailmassa on upeita käsityöläisiä, jotka käyttävät parhaita materiaaleja työssään ja valmistavat jokaisen vaatekappaleen taidolla ja sydämellä.

Toivon, että jonakin päivinä suuri osa vaatteista valmistettaisiin isojen tehtaiden sijaan pienemmissä yksiköissä, ja koko valmistusketju olisi läpinäkyvä.

"Suuren Rajasthanin kiertueen” kohokohtia näet alla olevissa kuvissa. Toivon teille kaikille hyvää Joulun odotusta!

Olkaa rauhallisella ja uteliaalla mielellä, älkää stressatko.

Lotta