Miksi rakastan Intiaa: Riksakuskit

Riksakuski Intiassa

Oli taas päräyttävä Intian-matka! Palasin muutama viikko sitten, mutta sairastuin heti pahaan flunssaan. Ilmeisesti Delhin hotellin jättipuhuri-ilmastointi aiheutti taudin. Huone oli jääkylmä, kunnes yön jälkeen tajusin, että ilmastointia pystyi säätämään. Me blondit…

Delhin hotellin ulkopuolella oli erityisen valppaita riksakuskeja. Kun astuin ulos ovesta, he suorastaan säntäsivät kimppuuni auttamaan. Rujo viiksiniekka nappasi minut kyytiinsä. Annoin vallun kuljettaa minua kauppoihin, sillä olin lennon jälkeen liian poikki jaksaakseni suunnistaa kaupungilla.

Riksan kyydissä tuntee olonsa herraskaiseksi – varsinkin kun menoa haittaavat autot, aasit, norsut, kärrit ja kamelit komennetaan vihaisilla herjauksilla edestä pois. Ma´am on kyydissä!    

Jouduin tietysti pahimpiin turistirysiin, isoihin labyrintteihin, joissa kupit ja kipot, shaalit ja peitot, patsaat ja maljakot, kaulakorut ja rannerenkaat suorastaan vyöryivät päälle korkeilta hyllyiltä.

Sivusilmällä näin, miten takuuvarma systeemi syötti ovesta aina uusia turistiryppäitä moolokin kitaan, jossa he hiippailivat silmät pystyssä kuten minäkin.     

Kun jo hoipertelin janosta ja tavaramääristä, minut ohjattiin valtavalle matto-osastolle. Mattoja riippui seinillä ja niitä oli isoissa röykkiöissä lattialla. Silloin totesin, että nyt riitti, haluan takaisin hotelliin. Sitä paitsi olin jo ostanut vanhan riipuksen ja sormuksen pitkällisen (ja piinaavan) tinkimisoperaation jälkeen. Vastahakoisesti minut ohjattiin ovelle, jossa viiksiniekka odotteli. ”Yhden kulman takana on kauppa, jossa on juuri sellaisia tavaroita, joita haluat ostaa”, hän sanoi painaen kaasujalkaa. Ei ei, huudahdin pelästyneenä. ”Haluan todella nyt hotelliin.” ”Huomenna sitten”, viiksiniekka vastasi tyytyväisenä. ”Löydät minut hotellin edestä.”

Pääsin seuraavana aamuna aika lähelle metron suuaukkoa, kun ystäväni kaverinsa kanssa juoksi huutaen perääni. ”Minne olet menossa”, hän kysyi huolestuneena. Kerroin meneväni reilun kaupan messuille. Kumpikin pudisteli päätään. ”Minut on kutsuttu sinne”, selitin miehille näyttäen todistuskappaletta, sähköpostilla tullutta kutsua. Vastahakoisesti he hiljenivät, mutta vain hetkeksi. Pian he keksivät uuden puheenaiheen. ”Ei ei, siellä on vaarallista, se on keskustan ulkopuolella. Siellä voi tulla joku ja napata käsilaukkusi!” Miehet näyttivät, miten käsilaukku napataan mukaan.   

Sanoin kuitenkin, ettei minulla ollut hätää, ja suuntasin päättäväisenä metroon. Viiksiniekka huusi odottavansa minua, sillä illalla mentäisiin hänen ehdottamaansa paikkaan, jossa oli juuri niitä tavaroita, joita haluaisin ostaa!

Kun iltapäivällä palasin messuilta, jotka olivat aivan mahtavat, en mennytkään edellistä reittiä, vaan luikin salaa hotellin takaa peläten, että viiksiniekka ja hänen kaverinsa bongaisivat minut. Näin heidän keskustelukerhonsa parkkipaikan edessä, mutta ilmeisesti jutut olivat mielenkiintoisia, koska kukaan ei vilkuillut olkansa yli hotellille päin. Pääsin kuin pääsinkin pelastautumaan huoneeseeni. Seuraavan kerran näkisimme ensi vuonna!

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, joka jatkuu pitkään. Haluan kertoa tarinoita, miksi rakastan rakastan Intiaa. Ihmiset ovat välillä niin mahdottomia, erityisen ovelia ja yritteliäitä, usein siksi, että heidän on pakko yrittää selviytyä.

Erityisen taitavia satusetiä ovat riksakuskit, jotka elättävät usein yksin suuria perheitään. Koskaan en ole kuitenkaan tavannut ilkeää kuskia.

Lotta

Norsu liikenteessä

Kommentit

Käyttäjän Hippi kuva

Tunnelmat ovat juuri tuollaisia. Itsellä ei kärsivällisyys aina riitä olemaan yhtä positiivinen moisen kaupankäynnin äärellä.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Gmap