Reilu kauppa

Kun ostat Intiasta tuodun vaatteen, olet mukana edistämässä kestävää kehitystä maaseudulla.

Rangolin perustana on halu luoda vanhasta traditiosta uutta. Prema tilaa paljon kankaita kylistä, joissa on pitkä perinne kankaiden kutomisesta kangaspuilla. Lisäksi hän kierrättää vaatteissa vanhoja sari-kankaita. Kun ostaa Rangolin vaatteen, tietää, että sen työllistävä vaikutus maaseudulla on suuri, sillä vaate on luotu paljolti ihmistyövoimalla. Lisäksi se pitää yllä perinteistä traditiota, kangaspuilla kutomista. Elämä säilyy kylissä, pienissä yhteisöissä, eikä ihmisten tarvitse muuttaa kaupunkeihin töihin isoihin tuotantolaitoksiin.

Sadhna puolestaan on saanut kansainvälisen ”Fair trade” reilun kaupan tunnuksen. Se kertoo, että osuuskunta noudattaa reilun kaupan periaatteita.

Käsityöläiset saavat tuloa, joilla lapset pääsevät kouluun. Erityisen merkittävää se on tyttöjen aseman paranemiselle Intiassa. Naiset saavat itselleen tuloja, eivätkä he ole sidottuja pelkästään kotitöihinsä. Palkan myötä myös naisten itsetunto kohenee.

Yhä useampi ostaa reilun kaupan vaatteen

Ihmiset ovat yhä tietoisempia ihmisoikeuksista kansainvälisessä vaatekaupassa. Lazy Lizard on yksi pieni askel muutoksessa

Reiluun kauppaan kuuluu yleensä seuraavaa:

  • Myyjänä on usein kansalaisjärjestö, osuuskunta tai muu organisaatio, jolla on muitakin kuin taloudellisia tavoitteita.
  • Kaupankäynnin tuloksena yhteisöjen köyhimpien asukkaiden, Intiassa erityisesti naisten, taloudellinen ja sosiaalinen asema paranee.
  • Toiminta on läpinäkyvää.
  • Ostaja maksaa tuotteista reilun, myyjän asettaman hinnan. Ostaja maksaa hyvissä ajoin etukäteen vähintään puolet ostohinnasta, jotta myyjä pääsee hankkimaan tarvittavia kankaita ja muita tarvikkeita.
  • Ostajan ja myyjän suhde perustuu pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja usein myös yhteiseen tuotekehittelyyn, jossa kumpikin oppii toiseltaan.

Epäreilu kauppa piiloutuu halpojen hintoihin ja markkinointiin. Jos t-paita maksaa 5 euroa tai kumitossut kympin, tuotannossa on melko varmasti jotain mätää. Reilu kauppa taas merkitsee hyvinvointia ja iloisia ihmisiä. Siksi Lazy Lizard liputtaa reilua kauppaa.

On kiva kertoa teille, miten vaatteet oikeasti syntyvät osaavien ihmisten käsissä. Kaiken kaupan pitäisi olla reilua kauppaa, eikö vain?

Lotta

PS. World Fair Trade Organizationin (WFTO) kymmenestä reilun kaupan periaatteesta voi lukea sivuilta www.wfto.com.